Dokumentaarisia merkintöjä ikävän laidalta
Rami Saari: Sateen jalkapohjat
Suom. Minna Tuovinen.
Toim. Anni Sumari. Parkko 2023. 258 s.
Israelilais-argentiinalais-suomalaisen Rami Saaren runoissa kierretään maailmaa ja tunnetaan väkevästi – hepreaksi kirjoittavan runoilijan teksteissä päähuomio kääntyy kieleen ja kulttuuriin.
Käännösvalikoima Sateen jalkapohjat esittelee suomenkieliselle yleisölle hepreaksi kirjoittavan Rami Saaren (s.1963) runoutta ilahduttavan laajalla otannalla. Liki kahdestasadasta tuoreesta runosuomennoksesta koostuva käännöslaitos on julkaisuna
kunnianhimoinen, ja sitä voi suositella lämpimästi kenelle hyvänsä runouden ystävälle.
Suomennosvalikoima esittelee Saaren – Israelin, Argentiinan ja Suomen kansalaisen – voimakkaiden kontrastien ja ristiriitojen runoilijana. Säeilmaisu on välillä miltei läpitunkemattoman kielikuvaverkoston tihentämää, toisinaan taas suorasukaisen ruumiillista, lihallistakin.
Vuosina 1988-2021 julkaistujen kahdentoista runokokoelman materiaalista koostuva valikoima kaivautuu parhaimmillaan sangen riipaisevasti esimerkiksi rakkauden, tuskan, kaipauksen ja seksuaalisuuden, mutta myös epäoikeudenmukaisuuden ja elintasoerojen kaltaisten teemojen syövereihin.
Saaren runoilmaisun ytimessä vaikuttaa kuitenkin kysymys kielistä ja kulttuureista. Intensiiviset, väkevästi tuntevat säkeet kiertelevät ympäri maailmaa kulttuurirunouden tradition jalanjäljissä. Runoihin kirjatut “dokumentaariset merkinnät ikävän laidalta” kytkeytyvät toisaalla ilmaistuun tarpeeseen “yhtyä maailmankaikkeuteen”.
Saaren runojen suomennosvalikoimalle on nimetty kolme synnyttäjätahoa: säkeet vuosien saatossa rustannut ja julkaisuun valikoinut runoilija Saari, runot suomentanut kääntäjä Minna Tuovinen ja suomennetut runot valikoimakokonaisuudeksi toimittanut runoilija Anni Sumari.
Uunista on putkahtanut kokonaisuus, joka tavoittelee vähintään yhtä innokkaasti sisäistä eheyttä kuin vaikkapa Saaren tähänastisen runotuotannon läpileikkaavaa dokumentaarista arvoa. Runot on irrotettu alkuperäisistä kokoelmayhteyksistään ja järjestetty seitsemäksi laajaksi, löyhin temaattisin perustein muodostetuksi osastoksi.
Ratkaisulla on puolensa. Lukukokemus on sangen jouheva, ja yksittäisten tekstien välille muotoutuu yhteyksiä, joita kokoelmaperustaisessa jäsennyksessä voisi olla vaikea lukijana yhyttää näkyville. Runojen alkuperäisten kirjoitus- tai julkaisuvuosien painamatta jättäminen on tämän kaltaisen laitoksen kohdalla poikkeuksellinen, joskin perusteltu valinta: ulkokirjallisten kontekstien sijaan lukijan huomio kiinnittyy kokonaisuudessaan säkeiden tuottamaan todellisuuteen.
Ainoa valikoimassa itseäni äkämystyttävä seikka liittyy tekstien esitysjärjestykseen. Kokonaisuus käynnistyy tuhdilla latingilla minävetoista, runoilija Saaren elämäntapahtumista toisaalla niteessä kerrottujen detaljien kanssa yksiin käyvää keskeislyriikkaa. Ratkaisu värittää voimakkaasti koko runovalikoimasta välittyvää yleisvaikutelmaa ja sysii jo toviksi ajattelemaan, että Sateen jalkapohjissa on ajanmukaisia tunnustuksellisia trendejä mukaillen kyse enemmän Saaresta runoilijana kuin Saaren runoudesta. Suomentaja Minna Tuovisen jälkisana tukee osaltaan tätä vaikutelmaa – Tuovisen mukaan Saaren runot tarjoavat ikkunan siihen, “mitä runoilija on nähnyt ja kokenut”.
Painotus hämmentää, semminkin, kun käännöslaitoksen kiinnostavimmat tekstit ilmaisevat asiansa aivan muin keinoin kuin minän ja identiteetin kysymysten totunnaisen veivauksen voimalla. Väkevimmillään Saaren runoikkunat näet avautuvat yhtä aikaa sävykylläiseen ja ristiriitaiseen, ruumiillisuudessaan hätkähdyttävään ja eteerisessä metaforisuudessaan pyörryttävään säemiljööseen.
Tämän tasojen moninaisuuden Sateen jalkapohjat laveeraa ansiokkaasti lukijan silmien eteen – varsinkin, jos malttaa ensi alkuun hypätä yli kokonaisuuden käynnistävän identiteettijurnutuksen.
3 POIMINTAA
Intensiivistä kulttuurirunoutta
1 Tämän tasojen moninaisuuden Sateen jalkapohjat laveeraa ansiokkaasti lukijan silmien eteen – varsinkin, jos malttaa ensi alkuun hypätä yli kokonaisuuden käynnistävän identiteettijurnutuksen.
2 Saaren runojen suomennosvalikoima Sateen jalkapohjat jatkaa turkulaisen Kustannusliike Parkon kunnianhimoisten,pieteetillä käännettyjen ja toimitettujen runojulkaisujen sarjaa. Käännöslaitos koostuu liki kahdesta sadasta runosta.
3 Saaren teksteissä kulttuurilyriikan dokumentaarista sanontaa tavoitteleva värikylläinen maankierto yhdistyy intensiiviseen tunneilmaisuun ja sävyrikkaaseen kieleen. Ilmaisun väkevyys saa pontta elämisen ja olemisen perustavanlaatuisista ristiriitaisuuksista.
Source: https://www.ts.fi/kulttuuri/6061660
FINNISH POETRY translated by Saari to Hebrew
FINNISH PROSE translated by Saari to Hebrew
Rami Saari’s page