Rami Saari
Rami Saari: Sateen jalkapohjat. Suomentanut Minna Tuovinen. Toimittanut Anni Sumari. Kansi, taitto ja suunnittelu: Terhi Adler. 258 s. Kustannusliike Parkko 2023.
Kustantajan arvostelukappale, kiitokset!
“– Ja tässä taas keskustelemme:
adverbit kummankin suosikkeja, niiden verkkainen rytmi
kaukana ajan vimmasta, sekunnin murto-osasta,
jonka kuluessa kesämme kiisivät.”
Rami Saari on Israelin, Argentiinan ja Suomen kansalainen, joka kääntää yhdeksästä kielestä, on kielentutkija, kirjailija, kustannustoimittaja ja kirjallisuuskriitikko. Hänen oma kaunokirjallinen tuotantonsa käsittää 12 runokokoelmaa, minkä lisäksi hän on kääntänyt mm suomalaista kirjallisuutta hepreaksi. Saari kiinnostui alkuaan Suomen kulttuurista ja kielestä saatuaan käsiinsä Kalevalan lyhennetyn käännöksen.
Jo kirjailijan perustietojen pohjalta on kyse hyvin kansainvälisestä henkilöstä. Saaren runoissa puhuukin koditon kosmopoliitti, jonka ainoa todellinen koti on kielessä ja kirjoituksessa. Runot avaavat lukijalle vaikutelmia maailman eri kolkista, kansallisuuksista ja kulttuureista. Ne hyödyntävät monia kirjallisia perinteitä ja keskustelevat paitsi runoilijan läheisten ja vaihtuvien rakastettujen myös monien kirjailijoiden ja tekstien kanssa.
Kokoelman toimittanut Anni Sumari on päätynyt ratkaisuun, jossa kirjailijan itse suomalaiselle lukijakunnalle eri kokoelmista valikoimat runot on järjestetty temaattisiksi kokonaisuuksiksi. Tämä on toimiva ratkaisu ja laajan kokoelman sävykkyys esittäytyy sen kautta mielenkiintoisella tavalla. Kuitenkin tunnustan lukiessani kaivanneeni hiukan myös Parkkokustannuksen toisen tämänvuotisen runoteoksen W. S. Merwinin Siruksen varjo ja muita runoja -kokoelman kronologista runo-osastojen järjestystä, josta pystyi niin hyvin havainnoimaan runoilijan ilmaisun ja teemojen kehittymistä.
Kumpikaan ratkaisu ei ole toista parempi. Olisipa kuitenkin vaikka digitalisoitumisen myötä mahdollista lukea sama kokoelma koostettuna eri periaattein oman valinnan mukaan; ja tietystihän se mahdollista onkin, kukaan kustantaja ei vain ole tarttunut tähän mahdollisuuteen ainakaan vanhempaa runoutta julkaistessaan. Samalla voisi tietenkin myös vertailla eri käännöksiä toisiinsa. – No kas, taisin eksyä aiheesta, mutta saahan kustantamoiden vaikeudet hetkeksi unohtava lukija haaveilla.
Saaren tyylisävyt vaihtelevat raamatullisesta eroottisen rakkauden ylistyksestä sarkastisiin havaintoihin maailman tilasta ja itseironisiin kommentteihin omasta paikasta mitä erilaisimpien kulttuurien keskellä. Hänen kielensä sekoittaa ylevää ja karkeaa, mystistä ja arkista, herkkää ja kovaksikeitettyä, ja kaiken keskellä pilkahtelevat myös yllättäen silloin tällöin loppusoinnut, jotka kirjailija useimmiten sijoittaa samaan säkeeseen.
“Menneisyys
Olin herkkä amorilaisnuorukainen
girgasilaisten ja jebusilaisten vuoteissa,
keräsin innolla heidän kieltensä murteita,
poimin sylkihelmiä,
sanoja heidän huuliltaan.
Hämärästi muistan tuon maailman
ilman tomaatteja ja kaakaota,
kun nyt huumattuna tuijotan
kursoria tietokoneen näytöllä.
Oi niitä juhlia viinitarhoissa,
pitoja viheriöivillä kunnailla,
aurinkoa lankesi yltä kyllin
ja varjoa vähän, jos lainkaan.
Jo silloin olin toisenlainen kuin veljeni,
muistutin hiljaa kukkivia kiviä.
Vuoteiden ulkopuolella yksinäinen,
tuulispäänä kyliä kiersin.
Aina matkalla, yli vuorten
vaeltamassa. Maalle lämpöni annoin,
olin hyvä ja märkä
kuin parsittu sukkapari
vasten sateen jalkapohjia.”
Kääntäjä Minna Tuovinen kertoo kirjan lopussa olevassa esseessään Rami Saaresta ja tämän runoudesta kuinka joutui kääntäessään jättämään huomiotta Saaren alun perin hepreaksi kirjoittamiin runoihin sisältyvän yli tuhannen vuoden kielellisen ja historiallisen perspektiivin, koska sitä ei pysty siirtämään suomen kieleen. Tämä menetys on kuviteltavissa, mutta silti käännöksissä puhuvat eri aikakausien ja tyylien kaiut hyvinkin aavistettavina. Raamatullisuus ja bysanttilaisuus, arabialaisen ja persialaisen runouden vaikutukset, Italiassa ja Espanjassa sulautuneet Lähi-idän vaikutteet: nämä välähtävät ajoittain ainakin minun mielessäni.
Vaeltajana ja maahanmuuttajana olo (“synnyinmaallensa kulkija oli ies, siksi tuli hänestä maailmanmies”), rakkaus kieleen tai kieliin, ystävyys, poikarakkaus ja vaihtuvat mielen ja maailman maisemat ovat runojen toistuvia, tunnusomaisia aiheita. Rakkauden kiihkon ruumiillisuus saa kuvituksensa vuoroin romanttisena ja ylevän raamatullisena, vuoroin rujona nälän ja janon tyydyttämisenä.
Saaren runot ovat moderneja, monisärmäisiä ja lukijaansa palkitsevia. Myös puheensävyiset, keskustelevat tekstit säilyttävät kiinteytensä ja koherenssinsa vaihtelevista tyylisävyistä huolimatta. Saari taitaa myös lyhyeksi kiteytyneen, ajatuksiltaan ja ilmaisultaan ilmavasti hengittävän runon.
Yksi asia hämmentää minua kokoelmassa: sen avausruno, sijainniltaan painava, otsikoltaan (“Suomi, 1980-luvun loppu”) toki juuri tähän kokoelmaan sopiva, mutta sanomaltaan, sellaisena kuin sen ymmärrän, minua tyrmistyttävä.
“— hallitus,
tuo joka hipsii varpaillaan kun ei pysty polkemaan paikallaan,
kieltäytyy vastaanottamasta Transsilvanian unkarilaisia
ja puhdistaakseen omatuntonsa maailman silmissä kutsuu
nikotellen kolmesataa kurdipakolaista,
tietämättä mitä siitä koituu sen omille kansalaisille,
niille, jotka elävät metsissä oikeaa elämää ja vaikenevat saarimökeissään,
kun männyt tähyävät taivaalle, äidit keittävät kahvia
ja kaukana pääkaupungissa, Helsingissä, aukeaa Pandoran lipas.”
Runo, josta siteeraan vain sen lopun, on toki kaikkiaan hauska kuvaus suomalaisesta jurottavasta ja eristäytyneestä elämäntavasta, ja hallituksen pakolaispolitiikkaa ja sen perusteluja tai perustelemattomuutta on tässä maassa 1980-luvulla ja myöhemminkin ollut tosiaan syytä tarkastella kriittisesti. Mutta miksi kodittomuuden runoilija ottaa tähtäimeensä kodittoman kansan? Miksi lisää ennakkoluuloja ja pelkoa tulijoita kohtaan? Onhan tähän tietenkin historiallisia, Israelin asemaan Lähi-idässä liittyviä syitä, sen kyllä ymmärrän. Silti tämä on epätavallinen, huomion kiinnittävä aloitus kokoelmalle, joka muutoin puhuu kansainvälisyyden ja ennakkoluulottomuuden kieltä.
Satunnaisen ohilukijan kirjallisuusblogi, 22.7.2023
FINNISH POETRY translated by Saari to Hebrew
FINNISH PROSE translated by Saari to Hebrew
Rami Saari’s page