Hepreaksi kirjoittava runoilija Rami Saari irvailee Suomelle – ja samalla rakastaa maata
Suomessakin vaikuttaneen, Israelissa syntyneen runoilija Rami Saaren suomennosvalikoima on todellinen löytö.
Vesa Rantama
29.7. 15:49
Runot
Rami Saari: Sateen jalkapohjat. Suom. Minna Tuovinen. Toim. Anni Sumari. Parkko 258 s.
SUOMALAISEN kirjallisuuden piirissä vaikuttaa lukuisia kirjailijoita, joiden tuotantoa on suomeksi saatavilla vain vähän tai ei lainkaan. Näihin päiviin asti Rami Saaren runoja on voinut lukea kielellämme lähinnä yksittäisistä kulttuurilehtien numeroista, jotka katoavat pian ilmestymisensä jälkeen arkistojen uumeniin.
Kielentutkijana, opettajana, kääntäjänä ja runoilijana profiloitunut Saari on kääntänyt hepreaksi kymmeniä suomenkielisiä teoksia ja edistänyt kirjallisuutemme tunnettuutta monin tavoin. Vaikka Saaren runot olisivat aivan onnettomia, mitä ne eivät todellakaan ole, olisimme hänelle kunnolla toimitetun antologian velkaa.
että laulaa sitä. Hän on paitsi ”kielen kansalainen” myös ”sanan orja”. Kun ripaus rakkautta sattuu kohdalle, eroottinen lataus on Nyt saatu antologia Sateen jalkapohjat on suomeksi lukevien suuri ilo. Voimme jopa ylpistyä ja ajatella löytäneemme tämän runoilijan, jonka tuotanto on kansainvälisestikin jäänyt väliinputoajaksi. Tämä on usein sellaisten tekijöiden kohtalo, jotka eivät asetu aloilleen ja luo tunnistettavaa suhdetta kotiseutuun.
Nyt saatu antologia Sateen jalkapohjat on suomeksi lukevien suuri ilo.
SAARELLE ERITYISEN läheinen runoilija vaikuttaa olevan Fernando Pessoa, joka ei täysi-ikäisenä käytännössä poistunut Lissabonin kaupungin alueelta ja joka sen vuoksi tunnetaan yhtä lailla paikallisena kuin yleismaailmallisena tekijänä.
Pessoa loi mantereita ja persoonallisuuksia mielessään, kun taas Saaren runot vaikuttavat tarvitsevan konkreettisia kokemuksia lähteekseen. Käsitys identiteetistä on silti samankaltainen: ihminen on eri paikoissa ja eri tilanteissa eri, ja samoin jokainen saman runoilijan runo on yksilö.
Saaren runoissa on suurta rakkautta lukuisiin eri maihin, myös Suomeen, joka tosin pienenä, pohjoisena ja pimeänä loukkona saa oman osansa runoilijan kitkerästä huumorista:
”Tämä on oikeaa elämää, kaukana kaikesta, paikassa / jossa ei tapahdu mitään merkityksellistä, maassa / jonka useimmat maut eivät maistu miltään, / jos ei lasketa yksinäisyyttä ja vuodenaikojen värejä”.
Näin alkaa valikoiman ensimmäinen runo ”Suomi, 1980-luvun loppu”, joka onnistuu samaan aikaan kritisoimaan terävästi suomalaista yhtenäiskulttuuria ja samaan muottiin asettumista ja ylistämään maan peruselementtejä: puita, vettä, kiveä, yksinäisyyttä.
KÄÄNNÖSRUNOUDEN julkaiseminen vaatii enemmän työtä kuin alkuperäisteosten kustantaminen, minkä vuoksi yhteenkään Sateen jalkapohjien kaltaiseen kirjaan ei voi suhtautua itsestään selvyytenä.
Teos on syntynyt neljän tekijän yhteistyönä: Saari itse on paitsi kirjoittanut myös valinnut runot kahdentoista teoksensa joukosta, runoilija Anni Sumari järjestellyt ne osastoihin, Minna Tuovinen kääntänyt ja Tommi Parkko julkaissut.
Israelissa vuonna 1963 argentiinalaiselle äidille ja romanialaiselle isälle syntynyt Saari on Israelin, Suomen ja Argentiinan kansalainen, mutta identifioi itsensä mieluummin kielen kuin kansallisuuden mukaan. Siispä Saari on heprealainen runoilija, mutta sellainen, joka osaa lukemattomia muitakin kieliä. Väitöskirjansa hän on tehnyt maltan kielen propositioista.
Maassamme vaikuttaneista runoilijoista Saari lienee yksi kansainvälisimmistä.
Runoissa ollaan milloin Kreikassa, milloin Albaniassa, milloin Tallinnassa, milloin Bostonissa. Kaikissa paikoissa runoilija esiintyy tarkkanäköisenä sivustaseuraajana, joka vastustaa puhdasoppisuutta ja sokeaa vallantavoittelua sen kaikissa muodoissa.
MAASSAMME vaikuttaneista runoilijoista Saari lienee yksi kansainvälisimmistä, vaikka tällaiselle vertailulle ei valmista mittatikkua olekaan.
Runot eivät ole juurettomia, vaikka niissä usein kuvataankin ihmisen vaellusta eri maiden välillä. Hepreaksi on ilmeisen mahdotonta kirjoittaa viittaamatta jatkuvasti Vanhaan testamenttiin, joka kääntäjän onneksi on osa myös suomenkielistä kulttuuriperintöä.
Silti Raamattu ei ole samalla tavalla koko kielen perusta kuin hepreassa. Jumalalla on siinä kielessä niin monta nimeä, eli hän ulottuu niin moneen paikkaan, että Minna Tuovinen on välillä suomentanut Jahven vaikkapa ”Paikaksi” tai ”Kotiseuduksi” (molemmat alkukielellä makom).
Jokaiseen tilanteeseen löytyy sopiva vertaus Raamatusta: kun runoilija torjuu päällekäyvän rakastajan, hän ”torjuu Assyrian kuninkaan”. Miesten välisen rakkauden ilojen kuvauksessa kaikuvat joka kerta Korkean veisun rakkausrunojen voimalliset metaforat.
TUOVINEN ON onnistunut vaikeassa tehtävässään todella hyvin, käännöstä on ilo lukea.
Vain paikoin säkeen pidetessä kohti marginaalia mieleen juolahtaa, olisiko hankalimpia viittauksia heprean kielen rakenteisiin voinut välttää tai jopa valita toisia runoja tilalle.
”Yhtä itsestään selvää kuin että elämän pimeydessä tapan heidät aina uudestaan, / on että ’päivänselvä’ tarkoittaa itsestään selvää nyt ja aina” – ei kovin itsestään selvää, jos minulta kysytään, mutta selitysosasto auttaa jonkin verran.
Helsingin Sanomat, 29.7.23
FINNISH POETRY translated by Saari to Hebrew
FINNISH PROSE translated by Saari to Hebrew
Rami Saari’s page